Urheilusta ja vähän muustakin, Lue!

Aselain tiimoilta.

Jokin aika sitten sisäministerin asettama työryhmä Kauhavan ampumatapauksen tiimoilta, antoi raportin ministerille, raportti sisälsi aika radikaalin ehdotuksen Käsiaseiden totaalikieltämisestä ja jo luvallisten aseiden pois keräämistä omistajilta.

Koska esitys oli kaikessa ”röyhkeydessään” hyvin radikaali, ottivat siihen kantaa kaikki ammuntaa harrastavat tahot, mukaan lukien niin Reserviläisliitto kuin Reservinupseeriliitto, toteamalla, että kyseisen työryhmän esitys, mennessään läpi, tarkoittaa sitä, että käsiaseilla tapahtuva ammunnan harrastaminen ja ampumataidon ylläpito loppuu totaalisesti.

Reserviläisjärjestöt ovat päässeet hallintovaliokuntaan kertomaan oman näkemyksensä eduskunnan käsittelyssä olevaan ampuma-aselain muutokseen. Kannanotoissa järjestöt ovat yksimielisiä siinä, että laista ei tule tehdä sellaista mikä kohtuuttomasti vaikeutta reserviläisten asehankintoja, sekä ampumaharrastuksen ylläpitämistä. Viime aikoina on ihmetystä herättänyt kirjava käytäntö siinä millä perusteella mm. reserviläiset saavat eripuolella Suomea lupia aseiden hankintaan. Jopa uusien ostolupien myöntäminen vaihtelee hyvinkin voimakkaasti. Reserviläisjärjestöt yhdessä ovat esittämässä sisäministeriölle tapaamista siitä, että lupakäytännöstä saadaan selkeät ja yksiselitteiset myöntämisperusteet kautta koko Suomen niemen.

Vasta olemme saaneet ministeriöstä soveltamisohjeet siitä, mitä pidetään säännöllisen ampumatoiminnan harjoittamisena. Asetuksen pykälässä 44 on määritelty tarkemmin harjoittelun määrä, sekä millä perustein nämä täyttyvät.

Toisaalta ampuma-aselain muutoksien lisäksi vaikuttaa merkittävästi reserviläisten ammunnan harrastamiseen riittävän kattavan ampumarataverkoston säilyminen. Nyt näyttää olevan kova kiire saada suljetuksi, jopa hyvin kevein perustein, jo olemassa olevia ampumaratoja. Tässä on myös merkittävä edunvalvonta tehtävä olemassa paikallisella tasolla. Viimeisin kädenvääntö Oulun seudulla on meneillään Limingassa, missä paikallisen metsästysseuran ratoja ollaan sulkemassa.

Piirimme on tehnyt Puolustusvoimien kanssa sopimuksen Hiukkavaaran ampumaratojen käytöstä. Lisätietoa ja ohjeita siitä kuinka sinne pääsee harjoittelemaan on saatavissa yhdistyksien ampumavastaavilta, sekä piirintoiminnanjohtajalta.

Hiukkavaaran ratojen käytössä tulee noudattaa tiukasti niitä ohjeita jotka Puolustusvoimat on ratojen käytölle asettanut.

Ammunta on merkittävä osa reserviläistoimintaa, joten meillä riittää työsarkaa edunvalvonnassa myös jatkossakin.

Timo Ronkainen

 

On ilo kuulla, että Kempeleen Reserviläiset ovat saaneet aktivoitua jäsenet liikkumaan ja huolehtimaan omasta kunnosta. Moni yhdistys ja kerho voisi ottaa esimerkkiä Kempeleestä. Onhan monissa tutkimuksissa todettu tarvetta ihmisten liikunnan lisäämiseen.

Varsinkin maakuntajoukkoihin sijoittuneilla on vuosittain kuntotestit, missä testataan reserviläisten lihas- ja kestävyyskuntoa. Samoin RESUL:n tavoitteena on ulottaa samat testaukset yhdistyksiin ja kerhoihin. Sitä varten ovat ensimmäiset testaajat osallistuneet puolustusvoimien järjestämälle testaajakurssille.

Liikunnan aktivoimiseksi yhdistys- ja kerhotasolla ollaan RESUL.n toimesta yhdessä SLU:n ja KKI:n kanssa käynnistämässä liikunnan vetäjäkoulutusta. Pohjois-Pohjanmaan piiri on yksi valtakunnallisista pilottipiireistä, missä toiminta on tarkoitus käynnistää v. 2011 aikana. Samaan aikaan on MPKY:n ja SLU:n toimesta käynnistymässä SUOMI-MIES liikkuu -kampanja, jolla aktivoidaan jäsenistöä terveellisen liikunnan pariin.

Näillä eri toiminnoilla on yhteinen tavoite, Reserviläisten fyysisen kunnon nostaminen ja terveelliset elämäntavat liikunnan avulla, kaikki liikuntahan ei tarvitse olla pelkkää kilpailua, vaan tärkeintä on nauttia monenlaisesta liikunnasta ja yhdessäolosta.

Liikkua voi yksin tai yhdessä hyvässä seurassa.

Liikunta suoritusten seurantaan ja suoritusten kirjaamiseen RESUL on kehittänyt sähköisen kuntokortin, mikä on jokaisen jäsenen käytettävissä suoritusten kirjaukseen.

Kuntokortin sivuilta löytyy myös monenlaisia vinkkejä, aina ravinto-ohjeista alkaen.

RESUL on myös tälle liiton 40-vuotis juhlavuodelle kehittänyt uudelleen henkiin Reserviläisen kuntokierroksen, millä on tarkoitus saada jäsenistö osallistumaan erilaisiin fyysistä kuntoa kestäviin kuntotapahtumiin. Asiasta löytyy lisää tietoa RESUL:n nettisivuilta.

Liikunnan tulee olla riittävän monipuolista ja kestoltaan vähintään puolituntia, kestävyysharjoittelussa mielellään 2-3 tuntia.

Kun reserviläisellä on fyysinen kunto kohdallaan, on helppo osallistua ja harrastaa myös ammuntaa, missä vaaditaan hyvien suoritusten onnistumiseen hyvää kuntoa.

Kun talvi on mitä parhain talvisen harrastuksen hiihdon harjoittamiseen, ei muuta kuin kaivetaan murtsikkasukset varaston kätköistä ja lähdetään suksilla suihkimaan.

Aurinkoista mieltää liikunnan parissa.

Timo Ronkainen
Res. Piirin Puheenjohtaja
RESUL:in hallituksen jäsen

 

Liikunta ja liikunnan testaus

Marko Röntynen ja Kari Pentti kävivät Puolustusvoimain testaajakurssin Lahdessa Hennalan urheilukomppanian tiloissa elokuussa 2009 kurssi oli 3 päiväinen.

Testaajan tehtävät: 

  • testaajan pitää kartoittaa testattavan terveydentila (verenpaine, lääkitys, sairaudet ym.)
  • testaajan pitää tiedottaa testattaville ennen testien alkua turvamääräykset.

Mitä  on kuntotestaus:

Kuntotestauksella tarkoitetaan ensisijaisesti ihmisen suorituskyvyn ja fyysisen kunnon osa-alueiden mittaamista ja sen perusteella tapahtuvaa arviointia tutkittavan henkilön sen hetkisestä fyysisestä suorituskyvystä.

  • Kestävyystestit
  • 12-minuutin juoksutesti tai
  • UKK-kävelytesti

12-minuutin juoksutestin tarkoitus:

12-minuutin juoksutestissä mitatun matkan avulla voidaan arvioida epäsuorasti maksimaalista aerobista kapasiteettia (VO2 max). Juoksutesti on maksimaalinen aerobinen suoritus.

Lihaskuntotestin tarkoitus

  • Testataan tuki- ja liikuntaelinten kuntoa
  • Lihaskuntotestillä arvioidaan eri lihasryhmien dynaamista ja isometristä voimaa ja kestävyyttä

Lihaskuntotestin suoritteet

Tulos on maksimitoistomäärä  60 sekunnissa ilman lepotaukoja.

Lihaskuntotestin testausliikkeet

  • Puristusvoima: arvioidaan käden ja ylävartalon lihasten isometristä voimaa
  • Istumaan nousu (vatsalihakset): arvioidaan vartalon koukistajalihasten dynaamista voimaa ja kestävyyttä.
  • Etunojapunnerrus: arvioidaan hartian alueen lihasten ja yläraajojen ojentajalihasten dynaamista voimaa ja kestävyyttä sekä liikettä tukevien vartalonlihasten staatista kestävyyttä.
  • Toistokyykistys: arvioidaan alaraajojen dynaamista voimaa ja kestävyyttä sekä anaerobista tehoa.

Ennen testin alkua vedetään alkuverryttely ja testien jälkeen loppu verryttely ja annetaan palaute kuntotestistä.

Terveisin

Marko Röntynen
Kari Pentti