Johtamispäivä täynnä reserviläistoimintaa
Suomen Reserviupseeriliitto RUL täyttää tänä vuonna 80 vuotta.
Pohjois-Pohjanmaalla järjestetään juhlavuoden kunniaksi kaikille alueen
reserviupseereille tarkoitettu Johtamispäivä lauantaina 14.5. klo 9-16.
Paikkana on Hiukkavaaran Paviljonki ja sen ympäristö Oulussa. Tapahtuman
järjestävät yhteistyössä Oulun Reserviupseerikerho, Kempeleen
Reserviupseerikerho, Haukiputaan Reserviupseerikerho sekä MPK:n
Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri.
Tapahtuma pitää sisällään monipuolista reserviläistoimintaa, jossa saa
käydä ampumassa kolme eri suoritusta, heittämässä tarkkuutta
harjoituskäsikranaatilla, testata
sotavarustetuntemustaan ja saada oppia uudesta
karttakoordinaattijärjestelmästä. Johtamispäivästä myönnetään
osallistujille korvaava kertausharjoituspäivä.
Johtamispäivään osallistuvalta ei vaadita huippukuntoa tai aikaisempaa
aktiivista reserviläisharrastusta, vaan kyseessä on kaikki reserviupseerit
yhteen kokoava toiminnallinen lauantaipäivä. Jokaiselle osallistujalle RUL
antaa uuden Kenttäjohtaja-kirjan. Kilpasarjan paras palkitaan upealla
RUL:n
juhlapuukolla.
Pohjois-Pohjanmaan Johtamispäivä on osoitus alueen reserviupseerikerhojen
tiivistyvästä yhteistyöstä, jolle seuraa jatkoa jo syksyllä.